Meidän perhe: mies, nainen, pikkuinen karvapallo & masuvauva

Tuntuu vähän siltä, että en voi ryhtyä kirjoittamaan tästä vaan. Jokainen suhde alkaa tutustumisesta, niin myös tämä. En vielä tiedä enkä edes kuvittele, että tuleeko tästä projektista yhtään mitään tai mihin blogitieni minut vie, mutta haluan aloittaa tarinalla kaksikulttuurisesta perheestämme.

Minä, pieni mutta pippurinen nainen (näin mieheni aina sanoo ja juuri sen takia hän kutsuu minua Pikku Myyksi) Etelä-Virosta. Mieheni, joka syntyi Virossa, mutta on käynyt kaikki koulut täällä eli puhuu äidinkielenä suomea. Ja viimeisenä (mutta ei tietenkään vähäisimpänä) meidän 2,5kiloinen chihu Viki, joka tulee maanantaina jo viisivuotiaaksi. Se pieni karvapallo on perheemme täysiarvoinen jäsen ja kyllä hän tarvitsee ainakin saman verran huomiota kuin me muutkin.

Olen asunut Suomessa vähän yli kolme vuotta. Muutin tänne heti (eli ihan oikeasti kolme päivää sen jälkeen) kun menimme naimisiin. Ennen sitä elettiin melkein kolme vuotta etäsuhteessa. Voin rehellisesti sanoa, että se oli vaikein, mutta monella tavalla myös kiehtovin aika elämässäni. Minä asuin Tartossa ja kävin yliopistoa, Rane taas opiskeli Mikkelin ammattikorkeassa.
Nyt se tuntuu epätodelliselta. Miten me pärjättiin ja pysyttiin niin pitkään yhdessä, vaikka välillä meni kuukausia ilman toisiamme? Vaikea sanoa. Joo, puhuttiin jatkuvasti skypessä, soiteltiin jne, mutta ei sitä voi verrata normaaliin parisuhteeseen. Etäsuhteen plussaksi oli todennäköisesti se, et kun tavattiin, tapahtui aina jotakin erityistä ja unohtumatonta. Suunniteltiin jokaista reissua pitkään sekä otettiin  yhdessä vietetyistä minuuteista, tunneista ja päivistä kaikki mahdollinen irti.

Mutta tässä nyt ollaan. Vuodesta 2017 tulee meille varmasti jännittävin koskaan. Syksyllä mietimme, että ehkä olisi nyt oikea aika hankkia perheenlisäystä. Suurimmalla osalla ystävistämme on jo lapset, mutta emme kuitenkaan miettineet, että se tapahtuu h e t i. Syyskuussa puhuttiin asiasta ja marraskuun lopussa plussasin. Uutinen oli odotettu, mutta kuitenkin iso yllätys. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Masuvauva tarkoitti myös sitä, että alettiin etsimään uutta kotia. Tällä hetkellä asumme aika pienessä vuokrakämpässä, jossa ei ole lapselle tilaa. Ihan alussa voisimme ehkä pärjätä, mutta uuden kodin löytäminen on pakollinen.
Äskettäin teimme tarjouksen yhdestä 60-luvun talosta, joka vaatii pikaisesti remonttia sekä hirveästi aikaa ja rakkautta, mutta talon sijainti on perheellemme täydellinen ja kun astuimme sisälle, tuli se oikea fiilis. Se vanha talo on kuin taulu, johon pystyisimme maalaamaan omannäköisen kodin. Jos saamme sen oikealla hinnalla, niin varmaan syntyy myös tähän blogiin pieni remonttiosasto.

Tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Asumme pikkukylässä, jossa meillä on vahva tukiverkosto eli en ole siinä mielessä ollenkaan huolissaan. Nyt mennään 18. viikolla ja viime keskiviikkona ilmoitimme uutisen myös ystäville. Vaikka emme tahallaan ole ostaneet vauvajuttuja vielä ollenkaan, paitsi yhdet tossut HM-ista, ja koska kotoa löytyi sopiva taulu, päädyimme sellaiseen pinterest-tyyliseen ratkaisuun. Eli otin tyhjästä taulusta ja tossuista valokuvan, johon lisäsin myöhemmin Photoshopissa tekstin sekä viroksi että suomeksi. Ihan hyvä siitä tuli :)